maanantai 14. elokuuta 2017

Flowssa taas


Flow ilahdutti meitä taas. En muista syistä ja huolista ollut niin valmis flowaamaan, mutta täytyy myötää, että sain huolet ja syyt edes hieman häviämään kaiken Flown keskellä.

Kolmen päivän lipulla juoksin esiintyjien, ruokien ja juomien keskellä niin kuin vain voin. Ihanat Katri, Nella, Sofia, Sari, Masu ja Mikko seuranani. Sunnuntaina nautimme tunnelmasta myös skidien kera.

Kyllä Flow pitää kerran vuodessa kokea.







































Kokonaisuutena voisi sanoa, että parasta oli nähdä kaikkia ja jutella. Bändeistä Lana Del Rey oli vaikuttava, Pykäri kumppanineen ihan paras, MC Taagibörstä viihdyttävin, ja niin monet muutkin hyviä.

Lauantai-illan myrky toi tapahtumaan dramaattisuutta, en ikinä ole ollut ikinä noin nopeasti ylipyyhkäisevässä myrskyssä.

Tänä vuonna söin vahingossa joka päivä burgerin (sekä Story että Social Food Burgerjoint), join vähemmän alkoholia kuin ikinä ja istuin enemmän kuin koskaan. Söin viinajädeä ja join matchalattea. Paras juttu oli Lumon tiskillä olevat kukkaseppeleet ja paljettia oli kaikilla, paitsi minulla.

Kiitos Flow 2017!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti