keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäruokaa ja juhannusjuhlat

Ihana juhannus. Misun mökillä, niin kuin aina.  Meillehän juhannus on monesta syystä tärkeä, katso vaikka.


Alkuun sangriaa(4lle): 

1/2 ploa punaviiniä, 3 dl omenamehua, 1 dl Jaffaa, 4 dl kivennäisvettä, 1 sitruuna ja 1 omena viipaleina. 




Perillä. Haha.



Kesähampurilaisten kaveriksi avokado&fetasalaatti hunajavinegretellä:

1 kurkku, 4 tomaattia, 3 avokadoa, 1/2 pkt fetaa. Hunajavinegrette:  1 dl öljyä, 2 rkl hunajaa, 1 sitruunan mehu, suolaa ja pippuria. 

Pilko pieniksi paloiksi vihannekset, sekoita keskenään. Tee kastike ja sekoita joukkoon. Käytä hampurilaisen sisällä tai lisäkkeenä grilliruualle.







Viikonlopun ruokana mm. minihampurilaisia. 

Maailman helpoin sämpyläohje: 

1 pkt hiivaa, 5 dl vettä, 1 dl sokeria, hyppysellinen suolaa,  noin 7-8 dl jauhoja, 1 dl öljyä. 

Sekoita hiiva ja vesi, lisää sokeri ja suola. Vaivaa jauhot ja lopuksi öljy joukkoon. Anna kohota tunnun verran, muotoile pieinä sämpylöitä ja paista 200 asteessa. Kastele paistamisen aikana pinta pari kertaa vedellä ja samoin heti uunistaoton jälkeen.






Juhannuslapsellamme oli syntymäpäivät.

 



Kakkuna vanilja&mansikkajuustokakku. 

Pohjaan tulee 4 dl murskattua Digestive-keksiä (kaulimella nuijin minigrip-pussissa, suosittelen), 1 rkl sokeria, 100 g pehmeää voita.

Täytteeseen tulee 400 g tuorejuustoa, 1 prk (noin 200 g)  rahkaa, 2,5 dl sokeria, 2 rkl maissitärkkelystä, 1 rkl vaniljasokeria, 1/2 limen mehu, 5 kananmunaa.

Sekoita keksimurska ja sokeri, nypi voi joukkoon. Taputtele leivinpaperoidun irtovuan pohjalle ja laita kylmään noin 15 minuutiksi.

Sekoita täyte tasaiseksi (käsin tai koneella), kaada pohjan päälle. Paista noin 175 asteessa, uunin keskiosassa noin tunnin verran. Jäähdytä.

Lado mansikat päälle. 
 




 SAUNAAN!



Nyhtöpossu-sliderit chilimajoneesilla. Nam.

Nyhtöpossu

2 kg possun niskaa, kassleria tai muuta rasvaista ruhon osaa, 5 rkl kuivamausteseosta (tee itse tai osta, me ostettiin Poppamiehen Slow Food Rub), 4 dl omenamehua, 4 rkl bbq-kastiketta. (7lle)

Ostettiin possua, johon hierottiin mausteseos, ja kaadettiin omenahume päälle. Sitten possut pataan puoleksi tunniksi ilman kantta 200-asteeseen. Kansi päälle ja anna hautua lempeässä 100-asteessa ainakin 6-7 tuntia. Ota uuni pois päältä ja anna lihan lepäillä vielä jälkilämmössä.

Ota pata pois ja "nyhdä" liha. Laita takaisin pataan ja kaada paistolientä päälle. Laita uuniin noin puoleksi tunniksi 200-asteeseen. Mukaan voi laittaa myös vähän bbq-kastiketta.


Hyvä juhannus oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti