tiistai 23. toukokuuta 2017

Viiniä ja rullia kesään kameran edestä ja takaa

Yhteistyössä Pernod-Richard.


Kun on vuosia puuheillut oluiden kanssa, on niin virkistävää välillä juoda viiniä ja tehdä reseptiikkaa.
Niimpä hurrasin, kun sain tehtävän yhdistää kesäistä aasialaista safkaa portugalialaiseen, kevyeen valkoviiniin. Reseptin lisäksi mietin esillelaiton ja muut sellaiset, joka onkin lempihommaani ruoka- ja juomakuvauksissa.

Vietnamilaiset rullat kolmen kastikkeen ja pirskahtelevan Gazela-viinin kera löytyvät tässä lähiaikoina sekä Ellestä, Seiskasta tai Oma-aika-lehdestä. Siksi en jaa tässä reseptejä, vaan saatte ne joko lehdistä tai osoitteesta Idealista.fi. Sen verran voin paljastaa, että kastikkeissa on sekä makeansuolaista soijakastiketta, tuhtia aasialaista majoneesia että tulisenmakeaa maapähkinädippiä. Kaikki on testattu viinin kanssa sekä keskenään ja voin kertoa, että oli yksi paras lounaistani ikinä.

Usein aasialaisen ruuan kanssa yhdistetään luontaisesti vaaleaa lager-olutta, mutta Gazelan tyyppinen puolikuiva, hieman omenaisen hedelmäinen viini sopii kyllä samanlailla tulisten ja suolaisenmakeiden makujen kanssa, mitä aasialaisessa ruuassa usein on.



Kauniita kuvia eikö? Niistä on vastuussa Fabian Björk.Todellisuus kameran takana on aina hieman eri.

Osa ruokakuvausta on suuren kamavaraston roudaaminen paikan päälle ja oikean fiiliksen sovittaminen kuviin. Tässä kuvauksessa haluttiin värikästä ja raikasta, samantyyppistä kuin viinin etiketti ja ruokien värit. Mustalla pohjalla luotiin kontrastia ja huolettomalla asettettelulla taas rentoutta. Kuva näyttää aina erilaiselta ruudulla kuin livenä, joten huoleton asettelu vaatii usein monia eri kokeilukertoja.

Astioiden väri on tärkeää, ja oma vinkkini on käyttää sinisiä tai sinertävän vaaleita astioita, koska sininen heijastaa kaikki muut värit kauniisti takaisin, eikä kuvasta tule kellertävää. Musta tausta imee valoa, joten vaaleilla tai sinisillä liinoilla saadaan myös lisää valoa. Runsautta moneen kuvaan saadaan viskomalla lopuksi ruuan raaka-aineita sinne mukaan. Tässä mustalla taustalla, ne myös raikastavat kokonaisuutta.


Ihan lopuksi tärkeä on myös ruokatoimittajan paras kaveri, semikylmä kahvi. Ja vähän viiniä ja ruokaa välimaisteluna.

Mutta tulos on hyvä. Maista vaikka!

Yhteistyössä Pernod-Richard.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Puurohistoriani ja puuroa monella tavalla


En ole ikinä ollut puuron ystävä. En varsinkaan sen jälkeen kun neljävuotiaana tarhan täti pakotti minua syömään sitä.  Puuron limainen rakenne ällöttää ja varsinkin suolaisena en oikeasti ymmärrä, kuka sitä haluaa syödä (yllätys, etten pidä myöskään risotoista oikeastaan).  Unkarissa ei syödä puuroa hiutaleista ollenkaan. Ei meilläkään kotona syöty. Joten ei ihme, ettei harmaa, niljakas kama maistunut.

Kun tulin äidiksi, kaikkialla tolkutettiin, että lapsille pitää sitten antaa puuroa. Noin kuusikuukautisesta (kai, en muista enää) yritin syöttää esikoiselle puuroa, joka ei ollut siitä innostunut. Heti kun hän oppi puhumaan, ensimmäisiä sanoja oli karjua EI puurolle. Samalla kun heitteli sitä puuroa ympäri kämppää(puuro on muuten todella kettumaista pestä pois huonekaluista).  Toisen skidin kanssa luovutin jo aikaisemmin ja jätin puurot melkeimpä kokonaan väliin. Ironista kyllä, tämä jälkimmäinen pitää nykyään puurosta.

Mutta koska pidän itseäni joustavana ja kokeilevana ihmisenä, taivuin testaamaan ystäväni tuomaa puuroa. Ja se sai minut muuttamaan käsityksiäni. Samalla kaikki uudet puurokirjat saivat minut ajattelemaan puuroa eri lailla. Ymmärsin, että puuroakin on monenlaista.

En vieläkään ole puurofani, mutta nyt jo syön sitä. Tosin vähän eri lailla kuin ehkä useimmat.



Lempipuuroni on Fazerin Sadonkorjuupuuro ja OmenaInkivääripuuro(tämä ei ole maksettu mainos, vaan rehellinen kehu). Syön niitä niin, että laitan puolet ja puolet molempia. En keitä puuroa, vaan laitan kiehuvaa vettä kulhoon ja puuro likoaa siinä. Kuumina (haha) päivinä syön puuron kylmän mantelimaidon kera.

Rakastan soseita ja pähkinöitä, joten usein puuro kuorrutetaan niillä. Hyviä ovat ne tölkissä myytävät sokeroimattomat hedelmäsoseet. Lisäksi on ihanaa, että on anoppi, joka laittaa aina ison kasan marjoja mukaan kun tulemme pohjoisesta Helsinkiin.

Lempilisäkkeeni ovat yhdistelminä:
- Sokeroimatona puolukkasurvos ja hunaja
- Anopin poimimat mustikat ja omenasose, maaähkinöitä päälle.
- Aprikoosisose ja suolamantelit
- Maapähkinävoi ja karpalot
- Kookosmanna ja mangosose
- Puolukka&chiasiemenhillo
-  Kookoshiutaleet ja mansikat
- Kookoskerma ja mandariinilohkot
- Lemon curd ja suolapistaasit
- Hunaja ja chilipähkinät

Syön puuroa aamulla, puoliksi pakosta koska en ole aamiaisihmisiä. Uusin aluevaltaukseni on syödä puuroa myös väli- ja iltapalana. Oho. Eli jotenkin se puuro on päässyt luikertelemaan minunkin ruokavaliooni, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mutta hyvä niin.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

"Musta ei ainakaan tule sellaista kun mun mutsi!"


Kun olin pieni, omassa äidissäni oli niin paljon asioita, joista päätin toimia toisin aikuisena.

Äiti ei käyttänyt meikkiä ollenkaan. Päätin, että kun minusta tulee iso, käytän niin kaikkia meikkejä mitä on, koska onhan se hauskaa. Ihailin Misun mutsia, jolla on meikkiarsenaali, jota (puoliksi salaa) kokeilimme. Äiti ei myöskään käyttänyt korviksia, eikä hänellä ollut edes reikiä korvissa. Näin itse teetätin (salaa) kummitädilläni reiät korviin, koska olin päättänyt että isona käytän korviksia aina. Ihan aina.

Äiti siivosi kotona kaiken kotona ja laittoin meidätkin pitämään huolta huoneistamme. Piti pyyhkiä pölyjä, laittaa kamat paikoilleen ja likaiset vaatteet pyykkikoriin. Päätin,etten isona siivoa ikinä. Joku muu saa siivota. Ikkunoiden pesemistä vihasin eniten ja silitystä. Niitä en ainakaan tee, mietin, ei kotona tarvitse muutenkaan olla siistiä.

Äiti teki tutkijan uraa Kansallismuseossa ja sen lisäksi luennoi yliopistossa, kirjoitti kirjoja, konsultoi väikkäriopiskelijoita, kävi tutkimusmatkoilla Siperiassa ja puhumassa tutkimusaiheestaan muualla. Lisäksi hän toimi puheenjohtajana ja jäsenenä alan yhdistyksissä sekä kirjoitti artikkeleita alan lehtiin. Muistan kun usein nukahdin äidin kirjoituskoneen naputukseen. Kauheasti työtä, ajattelin. Minä en ainakaan teen noin paljon kaikkea, minä haluan lojua.

Muistan, kun katsoin kun äiti luennoin ja heilutti käsiään korostaakseen tiettyjä kohtia puheessaan. Miksi se tekee noin, ajattelin. 

Äiti hoiti kolme lasta (isä oli vähän enemmän laissez-faire -tyyppiä), kodin ja kaikki tähän liittyvät metaduunit. Ajatelin, että jos lasten hankkiminen on noin moniputkaista ja vaatii duunia, niin en ole edes varma, haluanko lapsia.

Äitini on luonteeltaan vähän kärsimätön ja toiminnassaan nopea. Usein ehdotettu on jo tehty ennen kuin muut ehtivät kissaa sanoa. Jos päätetään lähteä matkalle, niin kaikki varataan ihan heti. Huonekalujen paikkaa saatettiin vaihtaa yhdessä päivässä. Faija tuli kotiin, niin vähän ihmetteli. Minä en ainakaan aio heti tehdä kaikkea, päätin pienenä. 

Äiti teki valtavan työn siinä, että opetti meille kolmelle lapselle äidinkieleksi unkarin. Hän käänsi suomesta unkariin satuja samalla kun luki niitä, kävi läpi leffoja ja sarjoja unkariksi ja pelasi pelejä unkariksi. Pienenä se välillä tuntui hassulta, onko sillä niin väliä, ajattelin.

Meillä oli äitini tekemä ruoka joka päivä, ei meillä syöty montaa päivää samaa safkaa. Viikonloppuna leivottiin ja jälkiruokaa oli melkein joka päivä myös. Vaikka meillä tehtiin unkarilaista kotiruokaa, äiti opetteli myös tietyt suomalaiset herkut, että omaksuisimme suomalaisen ruokaperintömme.  Ihailin erään luokkatoverini luonasseteleitä, joilla hän kävi iltaisin syömässä Carollsissa, kun meidän piti syödä kotiruokaa. Minäkin haluan Carollssiin, kiukuttelin.

Haha.

Nyt tyttäreni kyselee minulta, miksi en käytä meikkiä ja korvakoruja. Teen perusduunin lisäksi kirjaa, toimin järjestöissä, opetan ja reissaan. Naputan konetta iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Lasten äidinkieli on meilläkin unkari, vaikka se on vaatinut duunia. Olen kiukkuinen jos ei ole siistiä, siivoan, pakotan mieheni siivoamaan ja yritän motivoida omat lapseni siivoamaan ja pysyttää wilmat, hyökyläilyt, fudikset, akrobaattikoulut, tarharetket, hammaslääkärit ja muut kalenteriin. Meillä syödään joka päivä uusi ruoka, en halua tarjota enkä syödä samaa ruokaa kahta päivää peräkkäin. Minä teen pääasiassa unkarilaista kotiruokaa, samoja kuin pienenä syötiin. Hampurilaisravintoloissa ei juurikaan käydä. Kun luennoin ja katson hetkeksi alaspäin, näen äitini kädet. Olen kärsimätön ja haluan toteuttaa kaiken heti. Viimeksi sovin mieheni kanssa että hankitaan matto, hain sen kaksi tuntia myöhemmin kotiin.Sitä ennen raahasin kotiin tuolin, jonka olin sopinut hankittavaksi itseni kanssa. Ja muistin juuri eilen kertoa miehelleni, että olimme Misun kanssa extempore buukanneet matkan Madridiin.

Olen muuttunut äidikseni. Eikä se ole huono asia.

Tottakai teen myös monta asiaa toisin. En edelleenkään pese ikkunoita enkä silitä. Olen laiskempi ja mukavuudenhaluisempi. Mieheni laittaa osan ruuista ja äitini auttaa edelleen paljon kaikessa. Käytän huomattavasti enemmän rahaa itseeni kuin äitini.

Kuvissa äitienpäivän kunniaksi äitini kaikki lastenlapset, jotka suurelta osin äitini ansiosta puhuvat kaikki unkaria ja rakastavat kauheasti toisiaan.







Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja lapsille! 

perjantai 12. toukokuuta 2017

Halpapasta parsalla


Joskus halpaa perusruokaa on helppo upgreidata (tiedän, ärsyttävä sana, mutta en nyt tiedä mitä muutakaan käyttää).  Pastaresepti on sellainen, mitä teen usein, kun se on helppo ja skidit siitä pitää, mutta tällä kertaa se tuntui ihan juhlaruualta, kun se kruunasi uunipaahdetulla parsalla.


Tomaattinen tonnikalapasta ja paahdettua parsaa

300 g pastaa keitettynä, 1 sipuli pienittynä, öljyä, 1 prk tonnikalaa vedessä(sitä delfiinisetifioitua), 1 prk tomaattimurskaa, kuivattua timjamia, 2 rkl turkkilaista jugurttia, 1/2 dl parmasania raastettuna, suolaa ja runsaasti mustapippuria. (Jos haluat oikein nuukailla, parmesanin voi jättää pois ja käyttää mitä tahansa kuivayrttimaustetta.)

1 pnt vihreää parsaa (mielellään Unkarista, hih), oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria

Keitä pasta. Kuullota sipuli öljyssä pannulla, lisää kuivaksi valutettu tonnikala ja pyörittele hetken. Lisää timjami ja paahda hetken, sitten mukaan tomaattimurska. Hauduttele pari minuuttia, ja laita joukkoon jugurtti ja parmesania sakeuttamaan kastiketta.

Taivuta parsaa ja anna sen napsahtaa poikki itsestään. Käytä vaan se osa päästä alkaen, joka napsahti. Lopuista voi tehdä vaikka vihermehua. Huljuttele parsoja runsaassa vedessä, parsannupuissa on yllättävän paljon hiekkaa, joka ratisee inhottavasti suussa. Kuori hieman juuresta parsaa. Laita uunivuokaan ja pirskota öljyä päälle, sekoita. Laita uuniin, noin 180-astetta ja anna paahtua noin 20 minuuttia tai kunnes hieman paahtuneen värisiä. Jos haluat, voit palotella parsat myös valmiiksi paloiksi ennen uuniin menoa, vinkvink. (Meillä osa syödään suoraan uunivuuasta käsin, siksi niitä ei paloitella).

Jaa pasta lautasille ja laita jokaiselle parsaa päälle. Keon kukkuraksi raastettua parmesania ja PALJON mustapippuria. Nam.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Vegaani-illallinen Ivana Helsingin tapaan


Sain ilon ja kunnian olla lempivaatemerkkini Ivana Helsingin Animal Rights-julkaisussa mukana omalla vegaanireseptilläni. Julkaisu on eläinten oikeuksia painottava, ajatuksia herättävä kokonaisuus, josta löytyy henkäyksenkauniiden valokuvien, painavan asian ja kiinnostavan vaatemalliston lisäksi myös viitisen hyvää vegaanireseptiä, yhtenä minun omani. Kiitos kunniasta!





Tässä olisi papuohratolla täytettyä uunimunakoisoa, paahdettuja tomaatteja&paprikoita cashewpähkinöillä ja rosépippurihummusta. Aika paljon tavaraa, mutta tästä tulee täyteen, niin kuin ruuasta pitää tullakin. Aika jees, vaikka itse sanonkin.

Lahjoitan teille tässä uunitomaatti&paprikareseptin sekä hummusreseptin, loput minun reseptistäni ja muiden ihanat ruuat saatte kun käytte hakemassa Ivana Helsingin liikkestä Animal Rights-julkaisun.



Paahdetut paprikat&tomaatit ja hummus

1 terttutomaatteja
Noin 4 pientä paprikaa
Oliiviöljyä
1 dl cashewpahkinöitä
Lämmitä uuni 200 asteeseen, sivele uunivuoka oliiviöljyllä ja laita tomaatit sekä aprikat vuokaan. Sirottele cashew-pähkinät päälle. Paista uunissa noin 20-30 minuuttia.  (Jos et ole vegaani, niin törkeän hyvää tulee kun murustelet fetaa noin 5 min ennen kuin otat uunista pois) 


Hummus
1 prk (noin 300 g) keitettyjä kikherneitä (voit ostaa valmiina kaupasta)
1 pieni valkosipulinkynsi raastettuna
2 rkl sitruunamehua
noin 1/2 dl oliiviöljyä
3 rkl seesamisiemenöljyä
2 tl valuvaa palmusokerisiirappia tai muuta siirappia
Suolaa ja mustapippuria

Päälle
2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
Rosépippuria

Murskaa keitetyt kikherneet kulhoon. Sekoita joukkoon sauvasekoittimella muut ainesosat, maista välillä ja mausta mieleiseksesi. Anna olla viileässä hetken. Paahda seesaminsiemenet kuumalla, kuivalla pannulla. Koristele rosépippurilla ja seesaminsiemenillä.


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevät Normandiassa






















En ollut ikinä ennen käynyt Normandiassa enkä oikein kuullut siitä mitään, paitsi että siellä on calvadosta, brietä ja hyviä siidereitä. Mutta siellä on niin paljon muuta.

Yksi kauneimmista näkemistäni maisemista on Normandiassa. Aaltolevia laaksoja, omenapuita täydessä kukassa, lehmiä ja hevosia laitumella, pieniä maalaistaloja, siideripanimoita ja herttaisia tislaamoja. Oi.

Ja kun matkaa läpi Normandian, siellä määränpäässä odottaa meri. Aaltoileva, suolantuoksuinen, ihana.

Moni sanoi matkan jälkeen, että Normandia täytyy nähdä nimenomaan keväällä ja tätä suosittelen minäkin. Ilma on silloin lämmin, tuuli mieto ja maisema parhammillaan.

Olin käymässä työmatkalla yhdellä tislaamolla ja sitten vietin kaksi päivää Granvillessä. 
Testasin siideriä kuivana, puolikuivana ja makeana sekö ostereiden kera. Join calvadosta, kokeilin sitä merenelävien ja suklaan kanssa. Nautin ilmasta, fiiliksestä ja tislaamon linnasta.  Söin pahaa englantilaistyylistä ruokaa (joka on kuulemma Normandiassa ruokatyyli, yök) ja tahmaisen herkullisia jälkiruokia. Ihailin lukemattomia lehmiä laitumilla. Kävin ysärityylin diskossa. Kilpailin kansainvälisessä calvados-drinkkikisassa omalla olutdrinkillä. Söin suolatoffeeta (paikallinen herkku, parasta) ja löysin kaupan jossa sitä myytiin tuubissa.  Nautin nousu- ja laskuvedestä. Sain eteeni maukasta briejuustoa, usein sinappikastikkeen ja endiivisalaatin kera. Verestin ranskankielentaitoani. Kävelin vanhassa, viehattävässä kaupungissa. Tein kaiken, mitä halusinkin.

Normandia. Suosittelen.