torstai 22. kesäkuuta 2017

Juhannusjuomat, niiden viilennys ja Ihan Ulkona-kirja-arvonta!


Kun sitä joka vuosi antaa runsaasti juhannusruokavinkkejä, ajattelin tällä kertaa keskittyä juomiin.

Tulossa siis pari jussikannujuomaa ja drinkkiä, olutsuosituksia ja juomanviilennysvinkkejä. Ja kirja-arvonta Ihan Ulkona-kirjasta.


Maailman helpoin jussijuoma on lonkerogranita. Tämäkin löytyy Ihan Ulkona-kirjasta.

Laita lonkero kulhossa pakkaseen ja sekoita välillä. Se jäätyy vajaassa päivässä hileiseksi granitaksi, joka on vaikka jälkiruokana ihan kingi. (Tietty aikuisille).

Kuva Sami Repo

Ihan Ulkona-kirjan persikkasangrian voi tehdä jussiksi joko holittomana tai holillisena.

4 dl  persikkamehua, jäitä, 1  limetin mehu (jussix voi laittaa myös 1 plo makeaa omenasiideriä, kirjassa toinen versio, katso sieltä :) ) 1 l  kivennäisvettä, persikka- ja limettilohkoja, tuoretta minttua

Kaada persikkamehu kannuun jäiden kanssa ja purista limetin mehu joukkoon. Lisää halutessasi myös sitruslikööri. Säätele makeutta kivennäisveden avulla, maista välillä. Koristele persikka- ja limettilohkoilla sekä mintulla.


Kuva Sami Repo


Mansikka&basilika-malja

Basilikaa, mansikoita, jäitä tai jäämurskaa, kuivaa siideriä (kirjassa eri alkoholi, kurkkaa sieltä)

Murskaa yhtä juojaa kohden pari mansikkaa ja basilikanlehteä lasiin. Lisää jäitä ja siideri. Lisää koristeeksi mansikan viipaleita ja basilikan lehtiä.






Tässä myös jussiruuan olutsuositukset:

Alkujuomaksi kannattaa kokeilla oluita, jotka ovat hieman happamia tai raikkaita. Omat suosikkini ovat kylmä, rapea pils, hedelmillä tai marjoilla maustetut hapanoluet, kuten sour ale tai berliner weisse. 

Kalojen ja uusien perunoiden kanssa taas suosittelen maltaista, vaaleaa lageria tai hedelmäistä golden alea. Kiva on myös hapan, belgityylinen witbier.

Grillilihan kanssa, tasapainoittamaan rasvaisuutta, suositan sitruksisia IPA-oluita sekä hedelmäisiä APA-oluita. Muista, että voit hyvin juoda raikkaampaa olutta grillatessasi, ja sitten ruuan kanssa aromeniltaan vähän tuhdimpaa.  Makkaran kanssa kannattaa juoda tummia lagereita tai maltaisia red- ja amber ale-oluita viileänä.

Saunaan otan kevyen hapanoluen tai lagerin. Ja nautiskeluun aterian jälkeen tuhti imperial stout.

Lisää suosituksia sekä oma lempiolutyylini täksi jussiksi löytyy täältä.

Sitten oluen viilennysvinkit, jotka löytyvät TÄÄLTÄ.  

Lopuksi kirja-arvonta, näin juhannuksen kunniaksi. Laita alle yhteystietosi ja juhannuksen lempijuomasi, niin voit voittaa Ihan Ulkona-ruokakirjan. Aikaa on su 25.6. iltaan asti.

Hyvää juhannusta!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ensimmäistä kertaa Sideways!

Olin viikonlopun kaljaa kaatamassa Sideways-musafestareilla. Olin ensimmäistä kertaa näillä festareilla ja täytyy sanoa että tykkäsin. Ei ihan niin hipsterifestari kuin Flow, ihanan urbaani paikka Teurastamolla, jossa ei ollut edes kakofoniaa, kun alueen rakennukset jakoivat äänet. Juuri sopiva määrä ihmisiä, jotka käyttäytyivät hyvin ja fiilistelivät musaa.


Parhaita hetkiä festareilla.

Blogikollegoiden kanssa hengaten, (paikalla niin Elsa, Anna-Maria kuin Einokin), tuttuja tavaten, Tislaamotyyppien kanssa jutellen. Oman tiskin iskuryhmä, Amanda ja Mika oli kingejä, bändeistä Death Hawks, Litku Klementti, Ruudolf&Karrikoira ja Radio Depts oli ihan parhaita (missasin Iisan ja Tuuttiksen, yhyy), glitteristi koristi puoli festarikansaa, skedeilyäkin nähtiin, safka oli kelpoa ja tuttuja oli paljon. 

Oli niin kivaa, että menen kyllä ensi vuonnakin, joko duuniin tai fiilistelemään. Ja Teurastamo, se on kyllä ihana!

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Ne lapset ja ravintolat




Lapset ja ravintolat. Tuntuu, että tämä aihe nousee nykyään säännöllisesti pintaan. Tästä on ärähtänyt niin Hanna Sumari, kuin melkein kaikki "lapselliset" bloggaajat. Aikaisemmin tänä vuonna tästä aiheesta oli puhetta jo uutisissakin, ja minäkin osallistuin keskusteluun sekä MTVn sivuilla että omassa blogissa. Pähkinänkuoressa osa jengistä on loukkaantuneita siitä, että lapset juoksee tai huutaa, ja toisaalta otetaan nokkiin, jos kanssaruokailija valittaa oman kullannupun huudosta tai käytöksestä. Jotenkin tuntuu, että tätä aihetta kärjistetään puolin ja toisin.

Siksi pakkohan tätä aihetta on käsitellä täälläkin.



Me käydään ravintoloissa todella paljon lasten kanssa. Olen itse käynyt pienestä asti, ja Unkarissa varsinkin se oli jo 1970-luvulla ihan normaalia, että ravintoloissa käytiin myöhäänkin lasten kera. Nykyään 7- ja 9-vuotiaat skidini ovatkin jo tottuneita ravintolakävijöitä, mutta se ei ole tullut helposti. Siihen on tarvittu aika paljon kärsivällisyyttä ja joustoa.

Vauvojen kanssa on vielä helppoa, ne pahimmillaan vain huutavat. Meillä ainakin on toiminut, että toinen vanhempi vaan lähti ulos huutavan vauvan kanssa ja toinen söi rauhassa. Meitä on auttanut varmaan myös se, että esikoisen huuto oli hyvin hiljaista (toisen sitten taas ei). Minusta vaikeimmat ajat ravintolakäymisen kanssa olivat, kun toinen lapsi oli uhmakas kolmevuotias ja toinen noin yksivuotias, aikaisin kävelemään oppinut ikiliikkuja. Muistan yhdenkin kerran, kun toinen halusi maata pöydällä ja toista juoksutettiin  ulkona, kun se ei pysynyt paikallaan. Minä söin sekasorron keskellä brunssia. Ja sitten läpsystä vaihto. Minulle tärkeintä on ollut se, ettemme häiritse liialti muita maksavia asiakkaita ja emme häiritse ravintolahenkilökunnan duunia. Joten en ole vaatinut lapsiltakaan liikoja;  jos lapsi on halunnut olla aterian ajan pöydän alla, niin on saanut olla, eihän se häiritse ketään.

Mutta. Kun tätä jaksaa hetken, palkinnoksi saa ravintoloihin tottuneet lapset, jotka ovat niitä tulevaisuuden ravintola-asiakkaita aikuisinakin. Koska minkä nuorena oppii, se vanhana taitaa. Itse pidän ravintolassa syömistä todella tärkeänä osana kulttuuria ja siksi olen aika paljon valmis taipumaan, että lapseni oppivat ravintolasyömiseen.  Lapsiperheiden ruokailu ravintoloissa turvaa myös ravintoloiden tulevaisuutta. Siksi ravintoloisijatkin pääsääntöisesti toivottavat lapsiperheet tervetulleiksi. 

Tässä lapset ravintolassa-keskustelussa kiteytyy minusta aika paljon ajan henkeä. Ei mietitä ratkaisuja, vaan ollaan raivokkaasti omaa mieltä ja taidokkain kielenkääntein sekä esimerkein kärjistetään vastapuolen toimintaa. Minusta tämän sijaan voisi miettiä, miten saa sekä lapsettoman että lapsellisen(hehe) ravintolakokemuksen mahdollisimman laadukkaaksi.


Omat vinkkini ovat tässä:

Lasten kanssa:
- Ravintolaan kannattaa mennä alkuviikosta ja alkuillasta. Silloin ruuat tulevat nopeammin, lapset eivät ole niin väsyneitä ja henkilökunnallakin on enemmän aikaa huomioida pienet asiakkaat.
- Ravintolassa voi syödä vaan pääruuan, jos lapset ovat pienempiä. Siellä ei silloin tarvitse viettää koko iltaa.
- Puuhapussi on hyvä olla olemassa. Meillä on sellainen, sisällä värikynät, lehtiöt, pelikortit, kirjat ja joskus se padikin. Afrikan Tähti-matkaversio toimii myös vähän isommilla lapsilla. Ei voi vaatia pieniä lapsia olemaan vaan paikallaan ilman huvitusta puolenkaan tunnin ajan. Isompien lasten kanssa voi keskustella, se toimii yllättävän hyvin.
- Pienille lapsille minulla oli aina omat eväät, koska ravintolan ruoka saattoi olla sellaista, ettei se uponnut (joojjoo, joidenkin lapset syö mitä vaan, ei meidän kullannuput). Eli karjalanpiirakat pelasti meilläkin monta iltaa. Aina kysyin ravintoloilta että onko tämä ok ja joka paikassa on ollut.
- Jos lapsi huutaa kurkku suorana, niin sen kanssa mennään sitten ulos ravintolasta. Se on vaan soveliasta. Samoin jos lapsi saa raivarin tai ei pysy paikallaan. Sitten vaan kivi-paperi-sakset, että kumpi aikuinen jää syömään ja kumpi lähtee ensimmäiseksi ulos. Ruuat voi hätätilanteessa myös pyytää mukaan.
- Ota ystäväperhe mukaan. Lapset viihtyvät paremmin, jos on toisia lapsia.
- Jos lapsi heittää ruokaa, kiellä HETI. Ja vie ulos, jos ei muu auta.
-  Kiellä juoksemasta ravintolassa, se on vaarallista. Tarjoilijat liikkuvat kuumien annosten kanssa, törmäys voi vahingoittaa lasta.
- Ole lapsen kanssa ravintolassa, jolloin hän oppii seurustelemaan. Älä ulkoista kasvatusta.
- Mieti myös ravintolan toisia asiakkaita. Se että on lapsia, ei tee kenestäkään tärkeämpää asiakasta. Voi olla että se harmistunut pari, jotka ruokailevat ilman lapsia, käyvät hyvin harvoin syömässä ulkona, joten heille ilta voi olla todella tärkeä.
- Anna puolihuolimattomien kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Jos et halua nähdä lapsia ravintolaruokailusi aikana:
- Yleensä kahdeksan jälkeen lapsiperheet ovat aika vähissä ravintoloissa.
- Jos lapset häiritsee, jos mahdollista, vaihda pöytää kauemmaksi.
- Fine dinigissa näkee vähemmän lapsiperheitä.
- On myös ravintoloita (kai), mihin ei oteta lapsiperheitä.
- Mieti, miten paljon humalaiset huutavat ravintoloissa, eikä kukaan ojenna niitä. Yritä siis suhtautua myötätuntoisesti, kukaan lapsi ei huuda tahallaan, vaan sillä on silloin joku hätä.

Näillä vinkeillä meillä on homma toiminut. 

Ps. Tästä aiheesta sekä kaikkea muuta ruokaa koskevaa puhuttiin eilen Yle Puheella.  

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Älä vaan juo, maistele!


Minua alkoholissa kiinnostaa eniten maut. Tykkään maistella paljon erilaisia makuja kerralla ja jakaa makukokemukset kavereiden kanssa. Siksi viinin- tai oluen maistelu kaveripiirissä, yleensä hyvän ruuan kera, on ehkä parasta mitä tiedän.   

Olen oluthommien lisäksi myynyt viinejä ravintolassa monta vuotta, tehnyt viinilistoja ja yhdistänyt viiniä ja ruokaa.  Siksi olen käynyt monilla viinikursseilla ja ollut maahantuojien koulutettavanakin. Vaikka olen tehnyt olutta päätyökseni monta vuotta, nyt kiinnostaa muutkin alkoholijuomat ja varsinkin viinien maistelu. 

Perinteinen maistelu on hauskaa, mutta itse pidän siitä että saan apuja maisteluun myös asiantuntevalta taholta. Itse yritän tarjota apuja oluenmaistajille Radio Helsingin Kippis-ohjelmassa, missä maistamme aina kolme olutta radiossa seurustelusafkan kera. Siksi sekä oluet että ruokaresepti löytyy etukäteen radion sivulta. Katso vaikka.  Joten näin kuulijat pääsevät maistamaan kanssamme ohjelman aikana, jos haluavat.  

Huomasin vasta, että viinistä löytyy samantyyppistä apua. Viinitietämykseni on nimittäin hieman ruosteessa, joten on kiva, että joku neuvoo maisteltaessa., kertoo vähän lisätietoja ja auttaa viinitietoudessani. Tutustuin Juomavinkin livetastingiin, jossa voit omalla sohvalla maistaa viinit ja seurata samalla kun asiantuntija kertoo viineistä maistaen samaan aikaan. Virtuaalisesti ohjattu tasting siis.  Helppoa ja hauskaa. Juomavinkin viinitasting on hyvä ja helppo tapa tutustua viineihin, koska siihen osallituessa ei tarvitse olla viinitietäjä, vaan kuka vain voi osallitsua.



Kun oluita voi maistaa kaksistaankin, koska oluen pullokoot ovat pääsääntöisesti pieniä, kannattaa viininmaisteluun varata enemmänkin jengiä, koska viinipullot ovat tietysti isompia. Näin kavereiden kanssa, viinin hintakaan ei ole niin paha. Juomavinkin tastingin viinit maksavat viitisenkymppiä yhteensä, joten noin kympillä per naama viisi kaverusta pääse maistelmaan ohjatusti neljää viiniä hyvällä hinnalla. Ja jos saat kasaan kymmenen kaveria, niin silloinhan puhutaan jo vitosesta per naama, joka on tosi pieni raha ohjatusta viinitastingista viineineen. Ohjet Juomavinkin viinitastitingin järjestämiseen löytyy täältä.







Itse aion yhdistää tähän virtuaalitastingiin myös ruokaa, niin kuin aina teen alkoholijuomien kanssa. Juomavinkin 15.6. järjestettävässä virtuaalitastingissa aiheena ovat grilliviinit, joten meillä tulee olemaan lautasella tapasten lisäksi grillattua sisäfilettä parmesaanivoin kera ja grillissä käyneitä vihreitä papuja. Laitetaan vaan ruuat valmiiksi ennen tastingin alkamista, jokaiselle lasi eteen ja viinit jäähtymään. Sitten tastingin sivua auki täältä ja maistelemaan.  Jos haluaa, voi käydä ilmoittautumassa etukäteen tastingin tapahtumasivulla.

 Parasta ajanviettoa on hengata kavereiden kanssa juoman ja ruuan äärellä. Näin virtuaalitastigin kanssa samalla myäs oppii hieman. Tykkään. 

Viinit saatu, kiitos Pernod Ricard.  Alkoholilain takia alkoholijuomia koskevat kommentit joudutaan poistamaan.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Klassikoihin kannattaa aina palata - ravintola Rivoli

Kun Helsinkiin putkahtelee koko ajan uusia hyviä ravintoloita, välillä unohtaa kaikki vanhat, yhtä hyvät paikat. Onneksi niistä muistutetaan säännöllisin väliajoin.

Kävin kutsuttuna ravintola Rivolissa, joka on ollut suosikkejani jo yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä asti. Olin aikoinaan tarjoilijana ensimmäisessä työpaikassani ravintola Huntersissa ja siellä oleva tarjoilija Timo oli ollut myös Rivolissa töissä. Siksi vapaa-ajalla kävimme joukolla Rivolissa kaljalla. Tämä on ensimmäinen muistoni Rivolista.

Sittemmin kävin entisen poikaystäväni kanssa sekä Rivolissa että sen vieressä olevassa Rivoletossa aina välillä, koska asuimme melkein vieressä. Rivoletto oli muuten ensimmäinen paikka, missä söin pizzaa rucolan kera. Ihastuin heti.

Edelleen pidän ravintolan hillitystä, jotenkin kivasti punavuorelaisuutta henkivästä charmista ja pysyvyydestä.



Ravintola Rivoli on nykyään helsinkiläinen klassikko, jota on vetänyt vuodesta 1962 Ragni Rissanen.  Nimen tarina on hauska;  Rissanen oli yöpymässä Pariisissa hotellissa Rue de Rivolilla, ja siksi ravintola sai kadun mukaan nimensä. Itse Rivoli on oikeasti italialainen kaupunki, joka on kuuluisa siitä, että itse Napoleon voitti siellä taistelun .

Ravintola Rivoli on tunnettu merenelävistään, joten niitä minäkin sain nautittavakseni siellä. Ostereiden kanssa sopi hyvin ravintolan uusi nimikkodrinkki, jonka baarinesteri Jani Lindgren on kehittänyt. Siinä on tiukkaa, verigreippimehun ja siirapin kera, hieman karpaloita höysteeksi. Nam.





Söin maisteluannoksen ravintolan uusista ja vanhoista klssikoista hyvän valkkarin kera.


Lopuksi rosmariini-creme brulé. 

Ravintola Rivolissa puhaltavat nyt uudet tuulet. Tänä keväänä Rissanen luovutti ravintolan hoidon edelleen lapsenlapsilleen. Kannattaa siis käydä katsomassa, mitä säilyy ja mitä muuttuu.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Kymmenen vuoden Facebook-profiilikuvien tarina


Rakastan näitä erilaisia haasteita. Ehkä siksi, että samalla tulee vähän muisteltua ja mietittyä, yleensä kun ne koskevat omaa elämää tai unelmia (niin kuin vaikka tässä). 

Siksi innostuin myös bloggareiden parissa kiertävästä kymmenen vuoden profiilikuvat-haasteesta ja poimin mukaan ne, jotka ovat jotenkin merkityksellisiä(ja joissa riittää edes jotenkin resoluutio :) ). 



Tässä alla siis omat profiilikuvat alusta asti. Liityin Facebookiin 2007, joten tässä sai tarkastella koko facehistoriaansa.


Ensimmäinen profiilikuva on vielä digikameralla otettu, varmaan 2004 surffimatkalta Costa Ricasta Mikan kanssa. Yksi lempikuvistani, tässä kuvaajana silloin nuori rakkaus Mika, paikkana auringonlaskun värjäämä hiekkaranta ja toisessa kädessä oli post-surffausolut.  Oikea happy place. 

Costa Rica oli yksi parhaista paikoista, missä olen ollut. Olimme siellä kahdesti surffaamassa, molemmilla kerroilla ekorannalla, joka tunnettu myös kilpikonnien munimisrantana. Rannalla ei ollut valoja, myyntikojuja, ei mitään. Ympärillä viidakko, missä asuimme ympäristöystävällisessä hotellissa. Ihana.



Tämä kuva on lempipuistostani Helsingissä, eli Koffin puistosta, missä hengasimme kesäpäivänä joskus 2005 Mikan ja Skipen kanssa. Muistan päivän vieläkin hyvin, joimme vähän lämmintä olutta laiskana lauantaina joka sitten johtikin pitkään lauantai-iltaan. Asuimme silloin Mikan kanssa pienessä ullakkoyksiössä Laivurinrinteellä, jossa oli lautalattiat, pieni kylpyamme ja ensin vain 90 cm levyinen sänky meille kahdelle.  Muutimme käytännössä heti yhteen kun aloimme olla yhdessä. Samana päivänä.


Costa Rican jälkeen suuntasimme monta kertaa surffaamaan Balille, jossa Pekka ja Nora silloin asuivat. Tässä kuvassa olemme aamunkoitossa Lombokilla, pienellä saarella Balin vieressä. 

Balin reissuja kertyikin monta, ja yksi on onnellisessa vastuussa myös ensimmäisen lapsen syntymästä. Balilla tapasimme myös paljon muita suomalaisia ja elimme vapaata elämää, josta on vain hyviä muistoja. (Paitsi yksi ruokamyrkytys, joka kyllä oli juuri tällä Lombokin saarella ja tällä samalla reissulla).  Minulla on edelleen kaikki surffikamat, ja yksi haaveistani on lähteä taas pidemmäksi aikaa surffaamaan.


Ensimmäinen skidi tekee tuloaan tässä kuvassa, joka on Vappupäivänä 2008 Koffin puistosta otettu. Kokoonnuimme pitkään kavereiden kanssa kyseiseen puistoon, kaikilla oli vauvoja tai taaperoita, joten hengasimme aina siellä lastenpuiston puolella eväinemme ja juominemme. Grillikin oli usein mukana.  Nykyään hengailu on jo parin vuoden ajan siirtynyt Pakilaan Tytin ja Jyrin luo (siellä pääsee valmiiseen pöytään, hih). 

Raskaus oli ihanaa aikaa, minua ei haitannut kasvava maha, vaan olin täynnä energiaa koko raskauden ajan.


Tulin äidiksi 24.6. 2008 ja pitihän sen takia vaihtaa Facebook-kuvakin. Tässä vähän väsynyt mutta onnellinen kuva, kun ensimmäinen lapsi on viikon ikäinen. Keisarinleikkaus-haava oli niin kipeä, etten pystynyt kantamaan lasta aluksi, ja muistan miten Mika sai paljon ihailevia katseita, kun hän kantoi esikoista liinassa kadulla, minun kulkiessa vieressäni. Asuimme Pursimiehenkadulla kaksiossa ja oli mahtavaa, kun kaikki oli niin lähellä. Käytin kantoliinaa melkein koko ajan, koska lapsi ei viihtynyt vaunuissa, kävin kahvilla (join paljon kahvia) ja hengasin. Lapsi nukkui lyhyitä pätkiä, joten päivällä otin päikkäreitä ja yöllä nukuimme perhepedissä.

Äitiys oli ja on juuri niin ihanaa, väsyttävää, raivostuttavaa, palkitsevaa ja elämänmuuttavaa kuin kaikki kertoivat.





Äitiyttä on tässä kuvassa jo kahdeksan kuukautta takana ja paluu töihin oli lähellä. Mika jäi vuorostaan kotiin ja minä menin mielelläni töihin, missä sai käydä pissalla koska halusi ja juoda kahvin niin kuumana kuin halusi.

Olemme äitini luona, niin kuin todella usein olimme äitiyslomallani. Kukaan ei ole vaikuttanut omaan äitiyteeni kuin oma äitini, ja lapseni ovat todella paljon myös äitini kasvattamia. Koska olen sitä mieltä että sekä minä että molemmat veljeni ovat aika hyvin onnistuneet ihmisiksi kasvamisessa, ei minulla oikeastaan ole mitään muuttamista äitini kasvatusmenetelmissä, joista yksi osoitus on että niin me veljieni kanssa kuin omat lapseni ovat omaksuneet täydellisesti unkarin kielen.


Tässä kuvassa Mika yllätti minut Kööpenhaminan matkalla, joka paljastui minulle vasta lentokentällä, siihen asti Mika sanoi ,että olemme menossa Rovaniemelle. Olin kinunnut joskus jotain yllätystä ja sen sainkin. Ihana matka, ja tässä istumme ensimmäistä kertaa sittemmin edelleen lempiravintolassani PatePatessa syömässä aamiaista.

Tämä oli ensimmäinen lukuisista yhteisistä matkoistamme Kööpenhaminaan, tosin sittemmin mukaan astuivat niin Copenhagen Beer Celebration-pienpanimofestari että matkaseuramme Nella, Juha ja Joonas.


2010 olin kahden lapsen äiti. Tämä kuva on 2011 vuoden alussa, jolloin toinen oli alle kolmivuotias, pikku-uhmassa oleva vilkas tyttönen ja toinen juuri konttaamaan opetteleva, liikkumishaluinen puolivuotias poika. Minulla oli toinen kyynerpää murtunut, joten olin yksikätinen, olimme muuttaneet juuri Munkkisaareen, joten järjestelemistä oli. Mika, äitini ja veljeni ravasivat meillä vaihtamassa nuoremman vaippaa, kun sitä en yhdellä kädellä voinut. Vähän väsytti.

Mutta lapset olivat pääosin kilttejä ja aurinkoisia, vatsavaivoja tai muuta ei kummallakaan ollut, joten pääsääntöisesti äitiyslomat menivät hyvin. Niitä on välillä ikäväkin. Tein äitiyslomilla myös aika paljon töitä, aloitin tämän blogin, kirjoitin juttuja muihin lehtiin ja opettelin tekemään ruokaa. Leivoin paljon. Ja kun toinen skidi nukkui(toinen oli tarhassa, paras päätös ever), söin pullaa ja katsoin CSItä. Se oli kyllä kivaa aikaa. Nyt kun toinenkin lapsi aloittaa koulun, tuntuu vähän haikealta. Pikkulapsi-aika on lopullisesti ohi.


Yksi parhaista työ&festarimatkoista on ikuistettu tässä kuvassa. Olin kaksi kertaa Roskilde-festareilla Kööpenhaminassa.  Meillä oli työkavereiden ja muun jengin kanssa niin kivaa molemmilla kerroilla, etten edes muista kummalta kerralta tämä on, joko 2012 tai 2013. Roskilde oli ihana kokemus ja ilo nähdä, että ilman anniskelukarsinoita festarit ovat jotenkin vapaammat, jengi istuskelee juomien kera ja fiilistelee musiikkia. Niin Suomessakin pitäisi olla.  Minulla oli Koffilla ihan parhaat lähimmät työkaverit ja käytännössä ainoa mitä sieltä kaipaan on nimenomaan hyvä lähin työyhteisö. Tosin se työyhteistö josta lähdin, ei ole enää olemassa.


Vuonna 2013 minä, kuten usea kaverini täytti pyöreitä vuosia. Tässä Misun 1920-luvun hengeen toteutetut synttärit, jossa minun piti olla tanssityttö ja veljeni herrasmies, mutta näytimme romanikuningattarelta ja hevosmieheltä. Silti hyvä juhlat ja aika mielenkiintoinen kuva.

Seuraavalle vuosikymmenelle siirtyminen on hämmentävää, kun tuntee edelleen olevansa alle kolmikymppinen. En myöskään tunnista peilistä olevani yli neljäkymmentä, kun näytän omasta mielestäni ihan samalta kuin kolmekymppisenä. Olin pitkään ajatellut monia asioita niin, että teen ne kun olen aikuinen, mutta ei minusta ehkä tämän aikuisempaa tule. Enkä kyllä haluakaan. Tietysti olisi kiva, jos nyt saisi sen kaksikymppisen itsensä kropan, jota silloin arvosteli niin paljon. Nykyään en kauheasti välitä mitä muut sanovat ulkonäöstäni tai ruumiini muodosta. En ole ikinä ollut traditionaaliseen tapaan kaunis, joten ikääntyminen ei sillä lailla pilaa mitään. Ulkonäön päälle oman itsensä rakentaminen tuntuu pelottavalta ja varsinkin tyttölapsen äitinä sitä toivoo, että antaisi omalla esimerkillään muitakin eväitä elämään.


Ensimmäinen kirjani, Yks Olut ilmestyi 2014 syksyllä. Tämä kuva on kirjasta, luottovalokuvaajani Sami Repon kuva. Olutkirja oli unelmieni täyttymys, josta olin haaveillut jo kauan. Edelleen ensimmäinen kirja on todella rakas.  Kuvassa näkyy omasta mielesäni myös oma itseni, niin kuin sen peilisät näen. Vähän hapsottava tukka, tummat kulmat ja perusilme, joka minulla on yleensä iloinen.

En hirveästi stressaa mistään, joskus ehkä pitäisikin.


Tämä on Halloween-kuva vuodelta 2014, jonka laitan joka vuosi profiiliini Halloween-aikaan. Kuva on äidiltäni, jolla olemme melkein joka vuosi järjestäneet perheen kanssa juhlat pukeutumisineen. Perhe on meille tärkeä, me unkarilaissuomalset Lehtiset olemme läheisiä.

Rakastan juhlia ja varsinkin niitä, joissa on joku teema tai muu erikoisuus. Meillä on lukuisia naamiaispukuja, ja olen aika hyvä myös keksimään niitä peruskamasta,niin usein tämä onkin pelastanut, kun muistetaan tarhan naamiaiset samana aamuna. Minut saa kutsua aina ysäribileisiin, teemajuhliin tai naamiaisiin. Olen valmis.


Toinen kirjani ilmestyi 2016 keväällä. Niin Monta Olutta. Tämä kuva on taas sieltä. Toinen luottokuvaajani Liisa Valonen, joka kuvasi myös häämme, kuvasi minut. Tämä on omasta mielestäni ehkä yksi parhaista kuvistani. Päällä lempimerkkini Ivana Helsingin mekko, olutta lasissa. Tämä oli viimeisiä kuvia, mitä kirjaan kuvasimme.

Kun ensimmäinen kirja oli iso haave, niin tämä toinen oli taas iloinen yllätys. Olen hyvin ylpeä kirjasta, sen tekeminen oli erilailla vaikeaa, maistoimme Mikan kanssa 240 olutta yhdessä ja etsin paljon erilaista faktatietoa, koska halusin, että kirja ei olisi tylsä, vaan siitä saisi irti muutakin kuin ne oluet.  Kirja on myös hyvin kaunis, taittajani Oskari on ihan paras. Tätä kirjaa on vielä myynnissä täällä (vinkvink).


Olen aina ollut heppatyttö ja ratsastanut suuren osan elämästäni. Aina vaan aika ja elämä ei anna mahdollisuutta ratsastaa. Siksi olen onnellisesti hoitanut Koffin heppoja vuodesta 2004. Niitä on sinä aikana ollut useita, nyt tallissa hengaavat Ludvid, Frederik ja Gunnar.  Tämä kuva on vuodelta 2015(kai) ja Aki Raskin kuvaama, jonka kanssa olemme käyneet monet kuvausreissut.

Hevosten hoitaminen on minulle tärkeää. Kun olen tallilla, muu hetkeksi unohtuu. Omat kaupunkilaislapsenikin tulevat usein mukaan, meillä kun ei ole mahdollisuutta pitää lemmikkiä asunnossa allergian ja pienten nelijöiden takia, hepat toimivat lapsille eräänlaisina lemmikkeinä ja siteenä luontoon.  Hevosten kanssa toimiminen on minulle luontaisempaa kuin muiden elainten kanssa. Koirista pidän, mutta en halua omaa koriaa. Kissoista en edes kauheasti pidä.


Yksi haaveistani toteutui, kun Radio Helsingin Kippis-olutohjelma alkoi. Jännitti niin pirusti ennen ensimmäistä lähetystä, mutta ihan hyvin se meni. Koen radion minulle luontaisseksi mediaksi ja tykkään siitä pirusti. Se varmaan näkyy tästä Radio Helsingin promokuvasta, joka otettiin 2016 vuoden alussa, kun ohjelma alkoi. Pari kuukautta myöhemmin sain vajaa vuoden tehdä myös lauantai-aamun ohjelmaa Santsikuppi, joka oli musa- ja ajankohtaisohjelma. Sellaista haluaisin tehdä lisää.

Radion ansiosta olen myös saanut hurjasti lisää kivoja tuttavia ja luonut verkostoja sekä löytänyt pari kaveriakin. Kuvasta näkyy kyllä, miten paljon tykkään radiosta.

Ja hei, Kippis jatkuu nyt torstaina! Katso vaikka tästä.



Tässä toiseksi viimeisin profiilikuvani jossa poseeraan kolmannen kirjani kannessa. Kyseessä on ensimmäinen ruokakirjani Ihan Ulkona, jossa on ulkona syötäviä ruokia, paljon tuttuja ihmisiä malleina ja lempi-Helsinkipaikkani. Kuva otettiin viime syksynä, lämpimän aurinkoisena päivänä Kalasataman rannassa, Ihana-kahvilan vieressä. Päivän aikana kuvasimme kymmeniä kuvia, mutta tästä kuvasta näkyy jotenkin se fiilis, jonka haluan kirjalla tarjota.

Kun nyt kokonaisuutena katson taaksepäin tätä kymmentä vuotta, totean että aika hyviä vuosia ovat olleet. 2007 asuin Mikan kanssa kaksistaan Pursimiehenkadulla, nyt nelistään Munkkisaaressa. Duunit on meillä molemmilla vaihtuneet ja hyvä niin. Kaikkea kivaa ja einiinkivaa on tapahtunut, mutta pääsääntöisesti olen onnellinen.

(Tulipa tästä nyt henkilökohtainen, hetken mietin ennen kuin julkaisin).