sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Menkää Rovamiemelle - burgerin takia ainakin


Kävin syömässä todella hyvän ja ison hampurilaisen. Rovaniemellä. OI.




Kyseessä on rovaniemeläinen paikka nimeltään Kauppayhtiö  jossa toimii burgerimesta Pure Burger. Tai jotenkin, En ihan tajunnut näiden kahden paikan erillisyyttä/yhdistämistä. Mutta ei se haittaa, ovat samassa paikassa ja siellä voi syödä ja juoda.




Ravintola on todella hauskasti sisustettu. Pieniä yksityiskohtia on ympäri paikkaa ja niitä oli niin kiva katsella. Huomatkaa mm. säilyketölkeistä tehdyt lamput ja vanhat virvoitusjuomamainokset.




Sisustuksessa rulaa retrohenki. Nähtävästi paikassa on musaakin, DJ-koppi nähty!




Nälkäiset pipopäät odottaa ruokaa....




Skideille juustoburgerit ja ranut. Oli isot Ja hyvät. Itse söin ihan mahtavan sinihomejuustoburgerin, kuin myös Mika. Sannan chiliburgeri on tosi hyvän näköinen, kuin myös Misun bbq-burgeri. Kaikille maistui.

Vaikka tällä kertaa join Coca-Colaa ruuan kanssa, ravintolasta saa myös erittäin burgereihin sopivia oluita. Kuten Brooklynin panimon tuotteita. Jes.




Kauppayhtiöstä aukesi kiva skeittihenkinen kauppa.




Ensin näytti että kaupassa on vaan poikien kamaa, mutta löytyihän sieltä meillekin jotain :)




Tuon paidan olisin huolinut kotiin. Jos ei rahat loman jäljiltä olisi aika loppu....




Yhteenvetona: Jos kuljette pohjoisessa, käykää Rovaniemellä. Kyllä kannattaa,

2 kommenttia:

  1. Oi, mun synnyinkaupunki! Kauppayhtiö oli legendaarinen nimi aikoinaan, jossain vaiheessa niihin tiloihin tuli pieniä kauppoja, myös äitini karkki- ja juustokauppa, siellä oli ensimmäisissä kesätöissäni 80-luvun lopulla <3 Nykyistä tilannetta en tiedä, ei ole tullut käytyä Rovaniemellä moneen vuoteen.

    VastaaPoista
  2. Kiva tietää! Itse käyn Rovaniemellä kerran vuodessa, anoppi asuu siellä...

    VastaaPoista