maanantai 29. joulukuuta 2014

Rosollin jämät uudenvuoden herkuksi


Vänkä ja helppo resepti skumpan tai vehnäoluen viereen. Uudeksi vuodeksi.

Parasta on että tähän voi käyttää joulusafkaa; saaristolaisleivän ja rosollin jämät (jos rosolli on tehty ilman silliä). 

Kuva Liisa Valonen

Vuohenjuustoleipäset ja punajuuripesto 
 
Punajuuripesto: 1 kypsä punajuuri kuorittuna ja paloiteltuna tai noin 2 dl rosollia, 1 valkosipulinkynsi raastettuna, kourallinen timjamia, 1 dl paahdettuja pinjansiemeniä, 1 dl oliiviöljyä, ½ dl parmesaania raastettuna, loraus vaaleaa vehnäolutta, suolaa ja mustapippuria


Kaikki ainekset vaan tehosekoittimeen. Aja tasaiseksi. Maista. 
 
Lisäksi: 400 g vuohenjuustoa, saaristolaisleipää, hunajaa

Viipaloi leipä ohueksi. Sivele hunajalla. Laita pala vuohenjuustoa päälle ja uuniin noin 150 asteeseen noin 10-15 minuuttia.  Sitten vaan pestoa päälle nokare. 

Pikkuvinkkinä todettakoon että tästä voi tehdä myös pastan (sekoita kypsään pastaan pesto, päälle vuohenjuustoa ja rucolaa) tai salaatin (vihreää salaattia pedille, päälle päärynäviipaleita, vcuohenjuustoa ja pestoa). 

Juomaksi raikas, hedelmäinen vehnäolut (vaikka Hoegaarden, Blanche De Namur tai Keisarin EloWehnä) tai kuiva, mutta hedelmäinen kuohuviini. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti