tiistai 15. lokakuuta 2013

Puolukkapiirakkaa luomuna

Minulla olisi vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa. Kauheasti tapahtumia ja ravintolakäyntejä ja muita. Mutta en ehdi.

Tämän ehdin. Puolukkapiirakkaa.


Sain ison paketin erilaisia jauhojuttuja Myllärin Luomulta, ja niistä on jo kinkkupiirakka tehtykin(TÄÄLLÄ). Nähtävästi piirakkameininki jatkuu.

Pohja: 180 g pehmeää voita, 1 dl sokeria, 1 kanamuna, 3 rkl omenasiideriä tai omenamehua, 1 tl leivinjauhetta, 1/2 dl Myllyn Luomu-kaurahiutaleita, 2,5 dl Myllyn Luomu-leivontakarkeita vehnäjauhoja.
Täyte: Puolukoita tai muita marjoja, 1/2 dl palmu/ruoko/tavallista sokeria
Päälle: 1/2 dl sulatettua voita, 1/2 dl fariinisokeria, 1,5 dl Myllyn Luomu-kaurahiutaleita

Laita voi kulhoon ja nypi tai vatkaa joukkoon sokeri. Lisää kanamuna ja vatkaa vaahdoksi. Yhdistä kuivat ainekset ja lisää vaahtoon. Lisää siideri. Voitele piirakkavuoka voilla ja painele taikina sinne. Kaada marjat vuokaan, ripottele päälle sokeri. Paista uunissa noin 15 minuuttia 200 asteessa alimmalla tasolla. Ota piirakka uunista, sekoita päällys ja levitä päälle. Sitten piirakka takaisin uuniin ja paista vielä 15-20 minuuttia. Anna vähän jäähtyä ja KÄY KIMPPUUN!

 Ps. Tämä resepti on taas omalta mamaltani kotoisin. Syksyn lempipiirakkani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti