lauantai 15. kesäkuuta 2013

@Taste of Helsinki. Again


Jo toista kertaa "Helsingin Mauissa" eli Taste of Helsinki-ruokafestareilla. Viime vuonnahan ilma oli kuumempi ja meitäkin oli enemmän, sen voi katsastaa tuolta .

Nyt oli kylmää. Mutta ei mitään hätää. Safkat oli edelleen jees. Paljon tuttuja. Eli kaikki hyvin.



Kun päästiin festarialueelle, käytiin ensin ottamassa neuvoa antavat Laitilan oluttiskillä, joka edusti oluita tapahtumassa ja saatiin hyvät ruokavinkit. Jotka eivät pettäneet.

Kuvassa näkyy heti yksi suosikki; Olon rypsipossun kylki ja ohraa. Nam. Kivan fiiliksen antoi ruokajuomana tuhti Barley Wine.

Aika paljon oli skandinaavisen suomalaisia makuja, joten sitä rataa seuraattiin loppuun asti. Väliin tänä vuonna jäi mm. Gaijin ja Toscanini. Ehkä ensi kerralla sitten.

Juomissa ei oltu täysin suomalaiselle linjalla, vaan maistoimme Hämäläisen Santerin suosituksesta  myös oivaa luomu kuoharia.




Lihaa oli paljon. Vannoutuneena lihansyöjänä se ei haitannut ollenkaan. Yksi suosikki-liharuuistani oli tämä, Juuren villisianniskaa korvasienipiiraalla ja vadelmanlehtikastikkeella.  Juomaksi olutta. Laitilan Imperiaali.  Hyvä. Ehdittiin myös jutella Juuren Iljan kanssa, joka on aina kivaa.

Jälkkäriksi Juurella oli oma suosikkiyhdistelmäni; kinuskia ja rouheata suolaa. Eli suola-karamellikakkua, mäntykinuskia ja raparperia. Oijoi.

Viereisellä Murun tiskillä maistoimme karitsanmakkaraa ryytisinappikastikkeella. Hyvä makkara.




Kalaa söimme Bistro Omatissa. Fenkolilla maustettu haukiburgeri oli tosijees, ja paikalla oli kivan rouskuva mansikkainen jälkkäri. Hyvää oli, terkut Vellulle keittiöön!



Yksi ehdottomasti parhaista ruuan ja juoman yhdistelmistä oli Aidon kalkkunanmaksa brulee ja Laitilan Barley Wine. Maksan rasvaisuus taittui kivasti ja oluen luonne pehmeni. Oi. Brulee oli muutenkin ihana; siinä oli se poltettu sokeripinta, joka bruleessa pitääkin olla. Sopi hyvin maksan luonteeseen.

Aidossa söimme myös prässättyä villisikaa kuusenkerkällä ja juureksilla sekä aivan parhaan jälkkärin; Lakritsanjuuresta tehdyn lakritsimoussen puolukkakeitolla. Se lakritsimousse oli yksinään niin hyvää, että söin sen erikseen ja kaavin puolukkakeiton vasta lopuksi. Ja Aidonkin keittiöstä löytyi tuttuja, jee.

Monella tiskillä näkyivät itse paikan omistajat tai keittiömestarit, joka mielestäni kannatti. Näin kuluttajatkin saavat ihan elävänä tutustua niihin, jotka ravintolamaailmassa ruokatrendejä luovat ja paikkoja pyörittävät.

Järjestelyt pelasivat tosi hyvin koko festarialueella. Erikoismaininta nerokkaasti järjestetystä lasivuokraamisesta. Kun vuokrasit lasin, sain myös vihreän kolikon ja lasin pystyi palauttamaan vaan sen kolikon kanssa. Tämä ehkäisi  tyypillista lasin pöllimistä, mitä usein tapahtuu, jos lasi on vuokrattavaa laatua tapahtumassa.

Taste of Helsinki on vielä tänään ja huomenna. Menkää ihmiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti