sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Oikean kreikkalaisen tekemä oikea tzatsiki

Jos on kavereita, ruuanteon voi myös ulkoistaa niille, jotka sen osaa.

Jos haluaa kreikkalaista, kannattaa omata kaveri, jolla on kreikkalainen mies. Niin kuin Misulla.

Eihän oikeesti kukaan muu kuin kreikkalainen voi osata tehdä tzatsikia kuin kreikkalainen? No ei. Mutta tämän ohjeen avulla voi yrittää.



Tätä herkkua on syöty niin Misun kandella kuin meillä uutenavuotena.

1 kurkku, 1 purkki (700g) turkkilaista/kreikkalaista jugurttia, suolaa, 1 valkosipulinkynsi, 1/2 dl oliiviöljyä

Raasta kurkku, puristele käsin siitä vesi pois. Lisää suolaa, anna seistä ainakin puoli tuntia, puristele taas vesi pois käsin. Käsittele valkosipuli näin(katso täältä) ja raasta se.  Sekoita raastettu valkosipuli kurkkuraasteeseen. Sekoita raaste jugurttiin, josta valutettu vesi pois. Lisää oliiviöljy. Sekoita taas. Laita jääkaappiin ainakin tunniksi.

Minä olen syönyt tätä tällä viikolla patongin, focaccian, paistetun kanan, lohkoperunoiden, paahtoleivän ja salaatin kanssa. Eli hyvää ihan minkä kanssa vaan.

ευχαριστώ Misu ja Kyriakos!


1 kommentti:

  1. Simppeli ohje, teinpä juuri ekaa kertaa, toivottavasti tulee hyvää. Patonki jo tuossa odottelee :)
    Kiitti myös valkosipulivinkistä, täytyy ensi kerralla testata.

    VastaaPoista