lauantai 17. marraskuuta 2012

Pizzaa Amerikan malliin


On tiettyjä ruokia, joita ikävöin Planet Hollywoodin duunistani säännöllisin väliajoin. Kun Harri oli vielä täällä, huokailimme yhdessä. Nyt muistelen yksin.

Joskus ikävä on niin kova, että on pakko toimia. Näin tein Planet Hollywoodin Chicken BBQ-pizzan suhteen. Se on oikea amerikanpizza, jossa ei ole edes tomaattikastiketta, vain bbq-soosia pohjalla, paistettua&maustettua kanaa ja karamellisoitunutta sipulia. Ja juusto AINA täytteiden alle. Great.

Pari muutakin pizzakokeilua tuli tehtyä. Kun kaikki ei tykkää kaikesta. Näistä piti kaikki.



Pizzataikina löytyy TÄÄLTÄ.

Chicken BBQ-pizza

3 punasipulia suikaleina, hyppysellinen suolaa, 3 rkl palmu/ruokosokeria, öljyä paistamiseen, 1 pkt kanasuikaleita, vähän Old Bay-mausteseosta (tai grillimaustetta), pari ruokalusikallista bbq-kastiketta, pari kourallista mozzarella-raastetta.

Freesaa sipuli, lisää suola ja sokeri ja hauduta pehmeäksi. Paista kana ja mausta se. Levitä kaulitulle pizzapohjalle ensi bbq-kastiketta, sitten juustoraaste, sitten kanasuikaleet ja lopuksi karamellisoitunut sipuli. Paista uunissa.

Sinihomejuusto-bbq-pizza

Karamellisoituneita sipuleita, bbq-kastiketta, vähän mozzarellaraastetta, hyvää sinihomejuustoa. Levitä kaulitulle pizzapohjalle ensi bbq-kastiketta, sitten juustoraaste, sitten sipuli, lopuksi sinihomejuusto. Paista uunissa.

Vuohenjuusto-rucolapizza

Vuohenjuustoa renkaina, mustia oliiveja, mozzarellaraastetta, tomaattikastiketta ja rucolaa. Levitä kaulitulle pizzapohjalle ensi tomaattikastiketta, sitten juustoraaste, sitten vuohenjuustorenkaat ja lopuksi oliivit. Paista uunissa. Heittele päälle tuoretta rucolaa.

Tex-mex-pizza

Paistettuja, maustettuja kanasuikaleita, salsaa, taco-lastuja, mozzarella-raastetta, Pizza Topping-kastiketta. Levitä kaulitulle pizzapohjalle ensi salsaa, sitten juustoraaste, sitten paistetut kanasuikaleet. Paista uunissa. Heittele päälle tuoretta murrettuja taco-lastuja. Kruunaa pizza-topping-kastikkeella.  Tämän pizzan idean sain muuten Keskon K-team-messuilta, Santa Marian tiskiltä. Hyvää.

Ja tietysti olutta. BBQ-pizzojen kanssa Brooklynin American Alea, vuohenjuusto-pizzan kanssa Hoegaarden-vehnäolutta ja tex-mexin kanssa KOFFia. Ex näin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti