lauantai 10. marraskuuta 2012

MadCook:Hullua kokkaamista ja hauskoja ihmisiä



Rakastan POP Up-paikkoja. Ja tämä oli niiden kuningas.

Madventuresin jätkät löi hynttyyt yhteen Teurastamon Kellohallin ravintoloitsijan, Antto Melasniemen kanssa.



Ja mitä syntyi tästä liitosta? Viimeiseen asti mietitty katuruoka-konsepti, sisustuksineen, musiikkeineen, suitsukkeen hajun ja tunnelman kera. Kymmenen päivän mittainen pop up-kokonaisuus.



Kellohalli on muuttunut tunnistamattomaksi.

Pöytämme oli parhaassa paikassa juuri salin keskellä. Ja kivaa, Liemessä-blogin Jenni ja Hannan soppa-blogin Hanna sattuivat samaan pöytään. Kivasta käynnistä tuli vieläkin hauskempaa!



Kaikki sai ruokalistan ja 5 ruokaseteliä. Sitten vain hait ruokaa eri ruokapisteistä. Sai ottaa kaikilla viidellä setelillä joko 5 erilaista ruokaa tai jos siltä tuntui, viisi samaa ruokaa. Missä järjestyksessä vain. Nerokasta. Ei isoja jonoja, ja ruuat pystyis syömään missä järjestyksessä tahansa.

Juomaksi olutta, viiniä, shampanjaa erillisistä juomabaareista. Jallua kookoksen, inkiväärioluen tai ämpärin kanssa. Jallu-ämpäri olikin sitten vähän tykimpää; aasialaista energiajuomaa, Jallua ja jotain muuta (en muista mitä).


Iltaan kuului myös puhetta ruokien, juomien ja erikoisuuksien esittelyn tiimoilta. Valokeilassa Riku Rantala ja Tunna Milonoff. Hauskoja. Keskellä Antto Melasniemi. Aika hauska kaveri hänkin.



Ekana maistettiin Bunny Chowta, intialaisella kikherne-tahnalla täytetty pikkuleipää. Mika tykkäsi, minusta vähän liian pullaa. Hyvää toki.


Fejoada, brasilialaista mustapapu-possupataa. ISO pata, missä oli kuulemma kokonainen sika silmiään myöten. Onneksi silmäpalat ei osunut tähän lautaseen.  Taustalla näkyy Jennin viinilasi, minähän join olutta koko ajan. Ja Jallua.


HYIHYIYÖK. keittiön tervehdyksenä paahdettuja heinäsirkkoja (jotka oudosti näytti mehiläisiltä?)

Rohkaisin itseni ja söin yhden. Mika rouskutteli menemään noita kuin chipsejä. En tajua.


Kiitos Jaloviina, ilman sinua en olisi saanut heinäsirkkaa alas.


Japanilaista Ramenia haukipullan kera. Ehkä toiseksi parasta menussa. Mika söi saman possukylki-versiona. Kuulemma erinomaista.



Ja toinen keittiön tervehdys. Jallulla liekitettyä härän siitintä. Ei paha.


Siinä sitä ihmetellään. Ja otetaan valokuvia.


Menun parasta antia. Nom Choai - aasialainen mango-chili-vihannes-pähkinäsalaatti. Tämä oli niin hyvää, että otin sitä jälkiruuaksikin. Oikea jälkiruoka oli sticky rice mangolla. Syötiin sitä, mutta se on aina enemmän kouluruokalan riisipuuroa minusta. Ei henkilökohtainen suosikki.


Mikalla oli hyvä olo. Mulla kanssa. Tosi kivaa.


2 kommenttia:

  1. Olin itsekin tuolla tiistaina tällä viikolla, aivan mieletön toteutus ja hyvää ruokaa :) yritän tässä parhaillaan naputella illasta maratonpostausta, kuvia tuli napsittua.

    VastaaPoista
  2. Siellä oli niin kivaa!sääli vaan ettei voinut juoda jalluämpäriä.....

    VastaaPoista