sunnuntai 19. elokuuta 2012

Meksikolaiset ystävät on kivoja(omistettu Terolle)!


Meksiko on kiva maa. Ja yksi lempiruokamaa, ehkä paraskin. Siellä asuu myös Tero.

Ja nyt Tero tuli käymään. Ja toi tostadoita. Sydän.  Aina vähän innostun, kun saan kipinän  meksikolaiseen. Nyt se on päällä.



Tostadat on meksikolaisia, uppopaistettuja isoja maissilastuja, joita käytetään samalla lailla kuin leipää. Eli jonkun muun pohjana. Tostada on periaatteessa jämäruokaa, eli kun pehmeä tortilla on niin vanhaa, että sitä ei voi kääriä rullalle, se paistetaan. Ja näin syntyy tostada!

Me syötiin tostadaa monen kanssa.

Ensin chili con carnen:

1 pkt luomujauhelihaa, 1 sipuli pilkottuna, 1 pkt tölkkipapuja, 1 prk tomaattimurskaa, 1 rkl palmusokeria, 2 tl savustettua paprikajauhetta, chiliä tai chipotle-kastiketta maun mukaan, suolaa ja pippuria.

Kuullota sipuli, lisää jauheliha ja ruskista. Lisää huuhdotut pavut. Lisää tomaattimurska, paprikajauhe.

Tero kertoi, ettei chili con carnea pidetä meksikolaisena ruokana ollenkaan. Hahaa, googletin sen ja löysin, että eka resepti on peräisin 2.9. 1519, jolloin chili con carnea tekivät cholulanilaiset- ja asteekki-intiaanit voitokkaan taistelun aterialle, niin että ruuassa oleva liha oli vihollisten lihaa. Nykyisessä muodossaan chili con carne on keksitty Amerikan puolella. Kyllä Tero tietää!

Syötiin me tostadoita ihan vaan guacamolen kanssa:

2 kypsää avokadoa, 1 tomaatti pienittynä, limemehua loraus, suolaa ja pippuria ja Tabascoa. Murskaa haarukalla pehmeät avokadot, sekoita kaikki aineet.  Anna maustua hetken.

Ja muutama wikipedia-fakta myös guacamolesta; se on asteekki-intiaanien keksimä, avokado-pohjainen kastike,keksitty 1600-luvulla. Nimi tarkoittaa "avokado-kastiketta". No tietysti.

Kaiken kanssa tietysti juodaan Coronaa. Enpä tiennyt, että Meksikossa on tehty jo ennen käymisteitse valmistettua "maissiolutta". 1800-luvulla maahan muutti saksalaissiirtolaisia, jolloin maissista tehty olut sai noin suurinpiirten nykyäänkin tunnetun värinsä ja makunsa.

Huomenna on luvassa lisää tostada-ruokaa.....

Viva la Mexico!Ja Tero!(ja wikipedia)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti