sunnuntai 1. toukokuuta 2011

kihlajaiset

Kihloissa ollaan. Vappuaatosta. Kivaa.

Ja juhlat laitettiin käyntiin heti iltapäivällä kun saavuttiin Pakilaan. Tosin me ollaan ihan rookieita, koska Pakilan pariskunta on ollut toistensa Wappuheiloja eilen jo 17 vuotta.

Sitäkin juhlittiin. Shampanjan ja lohen ja Wotkinin makkaroiden ja perunasalaatin ja oluen ja siman voimin. Lisäksi Kannistosta ihan parhaita munkkeja.

Ja kihlajaiscookiet:


Parhaat cookiet

3 1/2 dl jauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
200 g karheaksi rouhittua valkosuklaata (toimii raivonhallinnassa hyvin jo laitat suklaat minigrippiin ja paiskot  kaulimella)
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Hyppysellinen suolaa
200 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
3 rkl siirappia
2 kanamunaa

Sitten lisäksi: kuivattuja karpaloita tai pähkinöitä tai karkkeja. Vapun kunniaksi laitoin M&M-pastilleja, ne näytti niin vappusilta...

Sekoita jauhot, valkosuklaa, vaniljasokeria, leivinjauhe ja suola. Vatkaa voi, siirappi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kanamunat. Laita joukkoon jauhoseos. Sekoita lopuksi kaikki karkit, jne, mitä olet keksinyt taikinaan laittaa.

Tee leivinpaperin päälle lusikalla pieniä kekoja. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Jäähdytä. Syö.

Nämä toimivat niin ilossa kuin surussa. Meillä oli ilon vuoro.

Ps. Sormus on muovia ja siinä on Belle-prinsessan kuva. Mutta se onkin se paras prinsessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti